Kevään ensimmäinen merkki on tietysti aurinko. Mutta tiedätkö, mikä minulle on toinen merkki keväästä? Se, kun pääsen näkemään uunituoreet, Jyväskylässä painetut Pikkukarhu -korttisarjan mallit!
Kun perustin graafisen alan yritykseni, yksi ehdottomista tavoitteistani oli päästä kuvittajaksi Karton tiimiin. Se ei ollut pelkästään yksi tavoitteeni, vaan se oli yksi unelmistani. Siksi tämä toista kertaa toistuva kevään merkki tuntuu erityisen hyvältä.
Minä tein sen. Tein unelmastani totta.
Yhteistyö Karto Oy:n kanssa alkoi lokakuussa, vuonna 2019. Otin yhteyttä silloiseen tuotejohtajaan, Eija Watiaan ja sovimme tapaamisen Jyväskylään. Kaksi viikkoa ensimmäisestä yhteydenotostani, istuin Oulussa linja-autoon ja matkustin Jyväskylään, Karton tehtaalle. Jännitin kovasti. Mitä jos epäonnistun?
Olin pakannut kuvitusnäytteet salkkuun ja puristin sen nahkaisia kahvoja jännityksestä. Astuessani sisään Karton tiloihin, purkautui jännitykseni lähes välittömästi: tapaamani henkilöt eivät vain kätelleet, he halasivat ja toivottivat minut tervetulleeksi taloon. Sulkeuduimme kokoushuoneeseen ja purin näytteet pöydälle katsottavaksi. Toki olin lähettänyt heille kuvituksiani jo sähköpostin yhteydessä, mutta mielestäni on aina hyvä, jos tapaamisessa on jotain konkeettista, jota osapuoli voi pidellä kädessä.
Tapaamisessa sovimme, että teen korttimalleja, sarjoina ja lähetän ne katselmukseen. Sen jälkeen saan tiedon, mitkä mallit ovat siirtyneet eteenpäin ja pääsevät painoon. Olin innoissani ja todella kiitollinen mahdollisuudesta! Kokouksen jälkeen sain vielä esittelykierroksen taloon. Aulassa oli suuret korttitelineet, joissa oli sesongin mallit korteista. Satoja kuvituksia, satoja kauniita kortteja. Täytyy myöntää, esttä silloin minulle tuli hetkeksi tunne, etten ansaitse olla siellä. ”Nämä kaikkihan ovat tunnettuja taiteilijoita!”.
Linja-autossa takaisin kertasin vielä tapahtuneen läpi ja päätin, että teen niin kovasti töitä, viimeistelen jokaisen mallin niin, että pääsen jatkoon. Vuosi tapaamisen jälkeen sain ensimmäiset tekijänoikeuskappaleet Pikkukarhu -korttisarjasta ja tajusin, että olin onnistunut.

Kortti julkaistiin Karton Oy:n valikoimaan keväällä 2020.
Kuva: Anne-Mari Lampela.
Ensimmäisessä sarjassa Pikkukarhuja oli viisi erilaista mallia, joiden lisäksi kaksi muuta eläinaiheista kuvitustani painettiin korteiksi. Tänä keväänä Pikkukarhu -sarja lisääntyi kuudella uudella mallilla.

Kuva: Anne-Mari Lampela.
Tänä vuonna korttisarjan aiheina ovat liikunta, retkeily, musiikki ja ruoka. Yllä olevaan Pikkukarhu veneilee kuvitukseen sain inspiraation, kun ulkoilessani Oulujoen varrella pysähdyin katselemaan sillalle talvikalastajia. Osa kalastajista oli lapinoinut veneensä lumen alta ja soutanut pilkkimään keskelle virtaavaa jokea. Tunnelmassa oli jotain, mikä jäi mieleeni.
Pikkukarhu postikortteja voit löytää Karton korttihyllyistä ja -telineistä muun muassa Suomalaisesta Kirjakaupasta ja Prismasta ympäri Suomea. Tänä aamuna kävin Raksilan Prismassa ruokaostoksilla ja samalla pysähdyin korttiosastolle. Siellä Pikkukarhut olivat kauniisti esillä. Minun täytyi hieman nipistää itseäni. Minä tein sen.
Pssst. Suunnittelen tänne blogin puolelle arvontaa, jossa jaan osan Pikkukarhu korttien tekijänoikeuskappaleita teille. Tästä lisää ihan piakoin!
Anne-Mari.
